Ratsastuskoululainen, näin voit vaikuttaa hevosen hyvinvointiin!

Usein ajatellaan, että vain tallin omistajalla tai tallityöntekijällä on vaikutusta hevosen hyvinvointiin. Monet hevosen kannalta tärkeät asiat, kuten oikeanlainen ravinto, tallin olosuhteet, hevosen ulkoilu ja liikunta, hevosen varusteet sekä perusterveydenhuolto ovatkin ammattilaisten vastuulla. Jokainen tallilla käyvä asiakas voi kuitenkin pohtia, miten voisi omalla toiminnallaan parantaa hevosen hyvinvointia.

Ratsastuskoulussa hevoset viettävät säännöllistä elämää ja saavat ulkoilla lajitovereidensa kanssa. Siksi on hyvä kunnioittaa tallin aukioloaikoja, jotka on usein suunniteltu juuri hevosten lepoa ajatellen.

Perinteisesti hevoset tulevat sisälle karsinoihin ennen ratsastustuntien alkua. Ratsastuskoululainen voi ennen tunnin alkua parhaiten varmistaa hevosen hyvinvoinnin saapumalla ajoissa varustamaan hevosta tunnille. Kiireetön yhdessäolo hevosen kanssa tuo myös ratsastajalle hyvää mieltä, ja päivän murheet unohtuvat kumisuan pyörityksessä. Useimmat hevoset nauttivat harjaamisesta, ja samalla ratsastaja valmistautuu tulevalle tunnille ja luo jo yhteyden hevoseen. Hevosen päivän mielentila tulee samalla huomioitua.

Hyvä ja kokenut ratsastaja voi tarkistaa hevosen fyysisen terveydentilan ja huomauttaa tallihenkilökunnalle, jos jokin asia mietityttää. Kavioita puhdistaessaan huomaa helposti, jos esimerkiksi jokin kenkä heiluu tai on irronnut.

Varusteiden laittamisessa huomioidaan jokaisen hevosen erityispiirteet. Satuloinnissa tulee olla huolellinen, jotta hevonen ei saa hankaumia esimerkiksi rutussa olevasta huovasta. Satulavyön kiristys tehdään hevosystävällisimmin pikkuhiljaa kiristämällä. Talli- ja hevoskohtaisia ohjeita tulee toki noudattaa. Metalliset kuolaimet on syytä lämmittää hyvin omilla käsillä, sillä kylmä metalli tuntuu ikävältä hevosen suussa. Suitset asetellaan huolellisesti tallin ohjeiden mukaan niin, etteivät ne hankaa.

Ennen ratsastustuntia on hyvä, että ratsastajan lihakset ovat jo valmiiksi lämpimät. Tallimatka pyöräillen ja alkukävelyt hevosta taluttaen voivat olla hyviä keinoja tähän. Toki hevosta harjatessa voi myös tulla lämmin. Mutta missä mielentilassa ja lihasten kunnossa saapuu kiireessä suoraan toimistolta autolla ajanut ratsastaja, jonka hevonen on varustettu tunnille valmiiksi? Ratsastustunnistakin saa irti aivan eri lailla, kun siihen ehtii valmistautua.

Ratsastustunnilla edetään ratsastuksenopettajan ohjeiden mukaisesti. Hevosen hyvinvointia edistää, jos sille annetut avut ovat selkeitä ja johdonmukaisia. Hevonen ei ymmärrä, jos siltä vaaditaan asioita, joihin sitä ei ole koulutettu tai siltä pyydetään useampaa asiaa yhtä aikaa. Opetushevosta voi kehua, kun se toimii toivotulla tavalla. Palkkio voi olla myötääminen ohjasta, äänellä kehuminen tai sään rapsuttaminen.

Ratsastajan kunto ja kehonhallinta vaikuttavat vahvasti ratsastajan tasapainoon ja samalla hevosen hyvinvointiin. Aloitteleva ratsastaja voi aluksi pitää kiinni erillisestä kahvasta tms., jotta ei tule vahingossa roikkuneeksi hevosen ohjissa. Hevosen suu on herkkä, joten hyvässä tasapainossa istuva ratsastaja osaa hallita vartalonsa ja kädet, jolloin ohjien tuntuma hevosen suuhun säilyy tasaisena ja pehmeänä. Jos ratsastaja ei harrasta muuta liikuntaa, voisi suositella tallin oheisliikuntapalveluita tai vaikkapa tallille pyöräilyä kunnon kohottamiseksi. Ratsastuksenopettaja osaa myös antaa vinkkejä, miten omaa tasapainoa ja kuntoa voisi parantaa.

Ratsastustunnin jälkeen hevonen riisutaan varusteista. Satulavyötä löysätään pikkuhiljaa ja kuolaimet otetaan varovasti pois hevosen suusta. Niitä ei saa repäistä äkillisesti! Jos hevoselle on tullut hiki, se voidaan pestä sienellä tai kuivunut hiki voidaan harjata pois. On erittäin tärkeää noudattaa tallin antamia ohjeita hevosen hoidossa, sillä tallin oma väki tuntee hevoset hyvin ja osaa ohjeistaa, miten juuri kyseistä yksilöä hoidetaan parhaiten.

Puhtaat ja ehjät varusteet ovat hevoselle miellyttäviä. Kuolainten pesu on tärkeää, sillä likaiset kuolaimet voivat aiheuttaa hiertymiä hevosen suuhun. Hevosen hyvinvointiin vaikuttaa myös se, että hevosen varusteet ovat omilla paikoillaan. Näin kukaan ei laita vahingossa vääriä varusteita, jotka voisivat olla kyseiselle hevoselle täysin epäsopivia.

Ratsastuskoulun oppilas voi oppia lisää hevosista ja ratsastuksesta seuraamalla muiden tunteja. Hevostaitoja voi opiskella vaikkapa seuraamalla aidan ulkopuolelta hevosten käyttäytymistä laitumella tai tarhassa. Tallit ja ratsastusseurat järjestävät erilaisia hevostaitokerhoja ja koulutusiltoja, joissa käsitellään hevosten käyttäytymistä ja hevosten käsittelyä. Lisätieto auttaa meitä kaikkia kehittymään paremmiksi ratsastajiksi ja hevostuntijoiksi!

 

Kielo Kestinmäki

Tallipäällikkö

Suomen Ratsastajainliitto ry

Eläintenviikko.fi-sivuston blogikirjoitukset eivät edusta SEYn vaan kirjoittajan tai hänen edustamansa organisaation kantaa.